maanantai 11. maaliskuuta 2013

Yksin kotona.

Otsikko ehkä johtaa vähän harhaan, sillä en tavallaan ole kotona, tavallaan olen, sillä olen tulevan yön yksin T:n luona, kun T menee vanhemmilleen yöksi heitettyään vanhempansa lentokentälle, onnekkaat pääsevät lämpimään ja itse hytisen viltin alla kylmissäni. Outoa olla yksin varsinkin näin arkena ja yöllä, mutta päädyttiin tälläiseen järjestelyyn koska menen huomenna aamulla aikaisin töihin ja saan varmasti paremmin nukuttua kuin että heräisin keskellä yötä siihen että T tulee kotiin.

Se olisikin huomenna sitten talovahdiksi lähtö T:n vanhemmille ja suurin huoleni on varmasti se että muistan pakata kaikki tarpeelliset käsityöt ja tarvikkeet mukaan, ei niistä vaatteista niin väliä ;) Onneksi pussukka projekti tuli tähän ajankohtaan, siihen ei kuitenkaan paljoa tarvikkeita tarvitse pakata mukaan ja isommat työt saavat jäädä odottamaan hetkeksi.

Lupasin viimeksi kirjoittaa ongelmastani. Heikkouteni on että kun näen lankoja tarjouksessa taikka muuten  vaan ihanaa lankaa niin minuun iskee palava halu ostaa itselleni kaikki mahdolliset ihanuudet. T:nkin luona minulla on jo aikast monta laatikkoa lankaa kaapissa, alle puolessa vuodessa hankittua kaikki. Onneksi pienet tilat sentään vähän rajoittavat ostelua välillä, mutta ei sekään kaikessa auta, varsinkaan kun töissäkin on milloin mitäkin Novitan lankaa tarjollaa. Esimerkiksi tällä viikolla loppuviikosta on Novitan poistuva lanka puro tarjouksessa, mietinkin että pitäisikö sitä hamstrata jo nyt jemmaan loppuviikosta ostettavaksi kun olisi suhteellisen edullista, mutta kaiken järjen mukaan en sitä välttämättä tarvitse enkä koskaan ole siitä mitään tehnyt, pitäisi vain ostaa kun halvalla saa..:)

Olen aina ollut lankahamsteri, suhteellisen nuorena jo minulle kertyi lankoja varastoon, eikä asiaa ainakaan auttanut se että sain silloin tällöin sukulaisilta heidän vanhoja lankavarastoja omikseni. Suurimmasta osasta kuitenkin suostuin luopumaan kun äiti kotona vielä asuessani halusi niistä eroon. Nyt kuitenkin uuden jemman kasvattaminen on hyvässä alussa.



Tässä on tallä hetkellä T:n luona sijaitseva lankavarastoni, muutama kerä taitaa kyllä vielä puuttua + langat mitkä sain perjantaina Tapion kaupasta, ne lähtevät mukaani talovahti hommiin.Varastoa on tarkoitus pikkuhiljaa tyhjennellä, mutta vielä on mysteeri että vaikka lankaa on tämänkin verran varastoissa, niin silti tuntuu ettei koskaan löydä sopivaa lankaa suunnitteilla olevaan työhön, vaan sitä täytyy ostaa. Ainakin sukkia on tiedossa..:)

Lopuksi vielä päivän piristys, tämän illan seurani, kinder munasta saatu Paavo Pesusieni, tuntui lottovoitolta saada kerrankin se "pääyllätys" niiden tyhmien koottavien lelujen mitä yleensä saa, sijasta.


Hyvää yötä kaikille toivottavat Vipunen ja Paavo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti