tiistai 12. maaliskuuta 2013

Aloittelua ja hölläilyä

Huonosti nukutun yön jälkeen ja aikaisen herätyksen ansiosta tämän päiväinen työpäivä tuntui ikuisuuden mittaiselta ja olin aivan rätti päästyäni kotiin, Kiireellä pakkasin tavarat, joita uskon tarvitsevani talovahtina oloaikana ja tietenkin neulontatarvikkeet olivat jo eilen illalla pakattuina hyvin, mutta esimerkiksi shampoo unohtui T:n luokse. No täytyy tehdä reissu huomenna ja käydä hakemassa unohtuneita tavaroita.

Illalla aloittelin nyt sitten sitä työkaverin tablet pussukkaa ja muutaman kerroksen sain virkattua tv:tä katsellessa. Hieman huolestuttaa että tuleeko pussukasta sopivan kokokoinen, mutta toisaalta tuo King Cotton lanka tuntuu akryylin ansiosta aika joustavalta ja ainahan voi sitten sitä vähän muokata reunuksilla ym, jos tulee liian pieni. En tiedä miten onnistuin aluksi aloituksen mittaamaan mutta kun olin muutaman kierroksen virkannut hoksasin että pussukasta oli tulossa n.10cm liian pitkä, joten purkutöiksi meni ja nyt näyttäisi onneksi tulevan oikean kokoinen.



Syy vähäiseen etenemiseen on siinä että päätettiin vielä T:n kanssa paistaa makkaraa takassa, kun kerrankin sellainen luksus on. Ennen en olekkaan .kyseistä puuhaa harrastanut, sillä lapsuuden kodissani ei takkaa ollut, eikä niitä pahemmin kerrostaloissa ole..:P Joten vähän erilaista tekemistä tälle iltaa tuli siis tehtyä.




Huomenna meinattiin T:n kanssa tehdä jotain kivaa yhdessä, kun minulla on vapaapäivä ja T on tällä hetkellä oloneuvoksena, onpahan minulla sitten aina kotiin tullessa puhdas koti ja ruoka odottamassa. No ei kyllä ihan aina, mutta kyllä T on minut pilalle hemmoitellut jo alusta asti. Ei varmaan kelpaisi ketään muu enää, koska tuskin kukaan jaksaisi passata minua niin kuin T.

Lopuksi vielä vähän suru-uutisia, sain tänään facebookin kautta tiedon serkultani että isoäitini eli isän äiti on nukkunut tänään pois, 92-vuotiaana päättyi hänen matkansa maan päällä. En kauheasti ole ollut tekemisissä isän puoleisen sukuni kanssa, sillä isäni menehtyi 15 vuotta sitten. Tietenkin ehkä vähän haikea olo ja ristiriitaiset tunteet kun ei oikein tavallaan tunnu miltään, mutta ehkä ne ajatukset tästä vielä selkeytyy.

Nyt suihkuun ja sitten vähän ristikoita että saa paremmin unta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti