Mitä enemmän noita tavaroita käy läpi, sitä enemmän tuntuu rojua syntyvän ja kirpputori pöytää aijon pitää ainakin kuukauden, kaikki turha saa lähteä enkä jää kyllä mitään varmasti kaipaamaan. Ennen minulla oli tarve hamstrata kaikkea tavaraa kun ajatteli että kyllä sitä vielä joskus tarvitsee, mutta nyt olen ottanut enemmän sen asenteen että kaupasta saa kyllä uusia tarvittaessa.
Vappu on mennyt simaa nauttiessa ja tänään tehtiin T:n kanssa pihahommia, haravoitiin ja kaivettiin "dinosaurusansa" niin kuin T nimitti kuoppaa joka syntyi ison angervon poistamisesta pihalla. Angervo olikin sitkeässä ja sen irroittamiseen tarvittiin jopa rautakankea ennen kuin se antoi periksi. T meinaa ruveta rakentamaan takapihalle uutta terassia ja ehkä täälläkin tulee sitten esiteltyä että mitä siitä tulee, olen jo suunnitellut hankkivani ainakin ihan ensimmäiseksi baden baden tuolin, jossa voi sitten kesällä makoilla ja lueskella auringon paisteessa.
dinosaurusansa :)
Tehtiin myös vapuksi simaa, tein jo viime vuonna limetti-sitruuna simaa ja viime viikon torstaina aloitettiin sitten siman teko, kuorittiin yhden sitruunan ja kolmen limetin kuoret ja otettiin niistä mehtut ja laitettiin ämpäriin, siihen sitten vielä fariinisokeria 4,5 dl ja sokeria 4 dl, päälle kiehuvaa vettä ja kylmää vettä ja hiivaa ja käymään. Lauantaina päästiin sitten pullottamaan sima ja eilen sitten päästiin maistelemaan että millaista tuli. Oheen paistettiin vielä pakastealtaasta löytyviä kotiuunin vadelmataskuja, oli kyllä hyvää.
T tykkää kilppareista, joten annoin hänelle jo pari vuotta sitten virkkaamani kilpparin, siinä se kirpparivaatepinon päällä ihmettelee meidän menemisiä ja tulemisia :)