lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lauantai illan huumaa

Tänään on jo täysi työpäivä ahkeroitu ja puoli kuusi aamulla herätty, millään ei olisi töihin kiinnostanut mennä kun olisi niin kiva ollut jäädä kotiin katselemaan lauantain uusintasarjoja telkkarista ja neulomaan uutta ihanaa projektiani.

Edellisessä postauksessa esitelty kori meni pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä luokse "tuliaisiksi" kun kävin siellä eilen kahvilla. Jostain kumman syystä sekä T että veljeni pitivät koria hattuna ja pistivät sen päähänsä heti nähtyään sen. Ehkä pitäisikin ruveta hattu suunnittelijaksi :)

Häkellyin eilen täysin kun kännykkä piippasi tekstaria että olisi lähikaupassa paketti noudettavissa. Muistin toki että olin keskiviikkona tilannut Novitalta uuden kesäkäsityöt lehden, mutta luulin että se ilmestyisikin vasta 16.4, joten en todellakaan odottanut sitä niin nopeasti saapuvaksi.Järkeilin asian niin että ilmeisesti lehti ilmestyy kauppoihin 16.4, mutta Novitan klubiin kun kuuluu niin sai sitten tilattua ikäänkuin ennakkoon kyseisen lehden (?)


Mitään kovin ihmeellisiä ohjeita ei lehdessä ole, mutta ehkä pitää siihen paneutua paremmin sitten lähempänä kesää. Eilen nimittäin vain nopeasti selailin mallit läpi.

Uutta projektia tosiaan pukkaa, ohjeen otin Novita kesä 2012 lehdestä malli nro 13 ja lankana on Novitan Kaste lanka, alkuperäinen ohje on kyllä Tennesee langalle, mutta sitä ei taida enää mistään saada, ainakaan kivoja värejä. Vähän tuo Kaste lanka on ehkä muovisen oloista, mutta tarkoituksena on siis tehdä pieni bolero kesäksi hartioita suojaamaan ja peittämään pahimmat allit.


Ihanaa tuo mallineule, en ole koskaan oikein osannut tehdä pitsineuletta, mutta tämä aukesi aika helposti ja on helppo muistaa niin ei tarvitse koka ajan kytätä ohjetta. Mallineule on käytännössä kierros langankiertoja ja kavennuksia vuorotellen ja sileää neuletta pari kierrosta aina välissä Toivottavasti olisi käytössäkin mukava pitää eikä tuo Kaste langan muovisuus tuntuisi.

Tässä vielä parempaa kuvaa siitä mitä olen tähän mennessä saanut aikaiseksi, eilen siis aloitin kyseisen työn:


Pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä olivat miettineet että mitä ostaisivat minulle syntympäpäivälahjaksi, aluksi oli kuulemma ollut mielessä ostaa jotain neulontaan liittyvää, mutta päätyivätkin sitten tähän:


En ole varma että onko tuolla jokin oikea käyttötarkoitus, mutta sen voi kuulemma itse maalata mieleisekseen mukana olevilla väreillä :) Ehkä perehdyn siihen jonain vapaapäivänä paremmin.

Nyt sormet syyhyävät taas hirveästi jatkamaan tuota boleroa, T tosin saa varmaan kohta hermoromahduksen kun koko ajan täytyy näprätä jotain :)



torstai 11. huhtikuuta 2013

Ahkerointia

Tänään päivä alkoi koulutuksella, oltiin työkaverin kanssa veikkauksen koulutuksessa, joka liittyi urheilupeleihin, tuli paljon tietoa niistä. Nyt sitten osataan jääkiekon MM-kisojen lähestyessä alkaa myymään asiakkaille vedonlyöntipelejä ja tekemään teemoja niihin liittyen. Muussa kuin ammatillisessa mielessä ei nuo kisat voisi vähempää kiinnostaa, onneksi on nyt telkkari makuuhuoneessakin T:n luona niin voin sitten katsella siellä mitä haluan kun T katsoo jääkiekkoa. Olenkin suunnitellut tekeväni jonkun "MM-kisatyön" kisojen aikana kun varmasti leskeydyn niiden ajaksi  niin ehtii tekemään paljon :)

Pitkästä aikaa on tullut jotakin valmiiksikin käsityörintamalla, ihana tunne kun ei ole mitään keskeneräisiä töitä roikkumassa ja saa rauhassa ideoida seuraavaa työtä. Tunikan sain tänään valmiiksi, neulottu osuus oli jo eilen valmiina, mutta tänään kokosin kappaleet yhteen ja päättelin langat, tuo viimeistely on aina yhtä vastenmielistä. Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen verrattuna siihen millä motivaatiolla tuota tunikaa loppujen lopuksi tein, alussa olin todella innostunut siitä, mutta loppua kohden motivaatio laski kuin lehmän häntä, varsinkin alaosa oli aika suuri töinen kun sai koko ajan olla seuraamassa mallikaaviota.

Tässä vielä valmis työ:


Eilen sain myös inspiraation Novitan facebook sivujen kautta, siellä oli idea että frilla langasta voi virkata myös korin. Työ osui loistavaan saumaan kun mietin jotain pientä välityötä ja lankavarastossa oli kaksi kerää tuota ällötyslankaa. En tiedä miksi syksyllä ostin 2 kerää tuota frillaa, taisi vain olla niin ihanan väristä, mutta itse niitä huiveja inhoan yli kaiken. 

Tänään sitten aloin virkkailemaan Novitan tuubikorin ohjeella tuosta pientä koria ja tuli mielestäni ihan nätti:


Vähän on vääristyneet värit tuossa kuvassa, mutta ilman salamaa tuli kauhean suhruinen ja epätarkka kuva:


Ensimmäinen kori, jonka olen virkannut ja näitä voisi ehkä tehdä vielä joskus lisää :)

Ja eikun suunnittelemaan seuraavaa työtä...

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Maanantai

Viikonloppu hurahti kuin itsestään, lauantai meni siellä isänäidin hautajaisissa ja paluumatkalla poikettiin vielä T:n enon luona. Lauantaina oli myös syntymäpäiväni, harvoin sitä hautajaisissa kukaan tulee onnittelemaan, uusi kokemus sekin. Illalla olin kyllä aivan loppu kun kotiin päästiin, lasilliset kuohuvaa juotiin T:n kanssa ja sitten mentiinkin nukkumaan.

Sain T:ltä aivan ihanan synttärilahjan, joskin vähän arvasin mitä hän oli hommaamassa:


R2-D2 kahvikuppi, olen aina ollut suuri R2-D2 fani, lapsena kun katselin ensimmäisiä Star Warsseja ihastuin tähän sympaattiseen robottiin ja nyt minulla on sitten ihan ikioma sellainen. :)

Sain myös T:n enolta hauskan Fingerpori tiskirätin, ihastelin heidän keittiönhanan päällä olevaa rättiä ja T:n enon vaimo kertoi tilanneensa niitä enemmänkin jostain netistä ja niin sain sitten omani hänen varastostaan. Nyt kelpaa sitten pyyhkiä keittiössä pintoja kun on hieno rätti :) Toisena rättinä keittössä roikkuu jouluna virkkaamani bamburätti, joka on kyllä osoittautunut hyväksi ja kunhan itse saisi aikaiseksi niin voisi tehdä muutaman lisää.


Ja rikoin taas itselleni asettamaani langanosto kieltoa, tänne on avattu pieni poistomyymälä ja oli pakko käydä katsastamassa että mitä sieltä löytyy. Heti ensimmäiseksi silmiin osui kaksi laari halpoja poistolankoja, tosin suurin osa oli niin kamalia ettei niitä tullut edes harkittua, mutta jotain tarttui mukaankin:


Aika kamalia ovat nämäkin, mutta väri oli niin ihana että pakko oli taas saada omaan varastoon tälläisiä, jos vaikka johonkin työhön käyttäisi efektilankana. 

Nyt täytyy varmasti ruveta valmistautumaan töihin lähtöön, viikonloppuna ei tullut paljoa mitään käsitöitä tehtyä, mutta jos nyt viikolla saisi taas jotakin aikaiseksi.



torstai 4. huhtikuuta 2013

Jotain valmista

Tänään sain päätökseen lokakuussa aloittamani projektin, itse virkkaus ja kiinnitysosuus sujui nopeasti, mutta lankojen päättely, jonka tein vasta lopuksi, vei aikaa melkein yhtä paljon kuin kaikki muut osuudet yhteensä.

Tässä se sitten on:



Isoäidinneliöistä virkattu parisängyn päiväpeitto. Neliöt on tosin vähän toisella tavalla virkattuja kuin perinteiset neliöt, sillä olen aina luullut että pylväsryhmä tehdään siihen virkattuun silmukkaan joka on edellisellä kierroksella tehty pylväiden väliin. Vasta noin puolet tehtyäni aloin ihmetellä että tulee jotenkin toisen näköisiä neliöitä kuin muilla ja sitten vasta luin tarkemmin että pylväsryhmät tehdäänkin siihen koloon mikä muodostuu ryhmien väliin. No tulipahan ainakin persoonallisia neliöitä.

Peitossa on 210 palaa, muistaakseni virkkasin noin 120 palaa ensin ja yhdistin ne toisiinsa virkkaamalla, jonka jälkeen virkkasin loput palat ja yhdistin kaikki toisiinsa lopuksi. Lankana päiväpeitossa on pääasiassa Novitan 7veljestä lanka ja muutama kerä kotikullan sukkalankaa löytyy myös. Langat jotka tähän käytin ovat enimmäkseen minulle jo aikojen saatossa kertyneitä lankoja, mutta pari kerää valkoista ja muutamaa muuta väriä tuli kyllä ostettua tätä varten.

Jokaisessa neliössä on kolmea eri väriä, joista yksi on aina valkoinen ja valkoiset kierrokset ovat jokaisessa ruudussa samassa kohtaa, näin peitto pysyi hillittynä eikä tullut liian räikeää. Lisäksi reunaa kiertää erilaiset yksiväriset ruudut. Päädyin yksivärisiin ruutuihin, sillä langat alkoivat loppua viimieisiä neliöitä tehdessä ja ajattelin että menekki olisi paremmin hallittavissa kun ruudut olisivat yksivärisiä.

Todella ylpeä olen tästä, saa nähdä saanko siihen joskus ommeltua taustakankaan, ainakin toistaiseksi kelpaa sellaisenaan :)

Tuli eilen ennen iltavuoroa käytyä kaupassa ja sieltä tarttui käteen kauneimmat käsityöt lehti:


Kivoja kesäisiä neuleohjeita alkaa taas olemaan lehdet pullollaan ja tässä lehdessä ihastuin erityisesti virkattuihin tossuihin:


Nämä pitää ehdottomasti tehdä jossakin vaiheessa.

Ehkä pitäisi yrittää taas neuloa tuota tunikaakin niin tulisi joskus valmis siitäkin ja koittaa pitää kaikki rönsyilevät ideat kurissa vielä hetken.

Mutta kai se täytyy tästä kohta mennä uneksimaan uusista kivoista projekteista :)


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Aprillia Aprillia

Tänään on siis ollut aprillipäivä, aloitin jo eilen illalla miettimään että miten voisin yrittää aprillata T:tä ja äitiä. Heti aamusta esitin T:lle että mukamas puhelin soi ja siellä olisi äitini. Sanoin T:lle että äiti soitti että hänen autostaan on puhjennut rengas parinsadan metrin päässä meistä ja pitäisi nyt lähteä auttamaan häntä. Valitettavasti minulla on aika huono pokerinaama, joten purskahdin nauruun melkein välittömästi, tosin T hetken kuulemma uskoi tarinaani, sillä en vahingossakaan ollut muistuttanut hänelle että tänään on aprilli päivä :)

Äitiä taas yritin huijata että T:n auto hajosi keskelle ei mitään ja että hänen pitäisi tulla hakemaan meidät pois. Äiti ei mennyt kyllä yhtään halpaan vaan tajusi heti että tänään on aprilli päivä.

Muuten päivä sujuikin sitten ilman suurempia kepposteluja, käytiin T:n kanssa pyhän kunniaksi oikein ravintolassa syömässä kunnon pihvit, kyllä oli maha täynnä sen jälkeen.

Illalla sitten saunottiin ja olen yirittänyt viimeistellä toista keskeneräistä projektiani, jonka osa näyttää tältä:


Esittelen sen sitten kokonaisuudessaan kun tulee valmista, tämä on ehkä projekteistani se mistä olen kaikkein ylpein.

Lopuksi vielä hieman pääsiäisen satoa, on tullut syötyä muutama kinderi, minkä seurauksena on saatu melkein koko sarja kasaan: