Äidiltä tämän olen saanut, jo silloin 12 vuotta sitten olin kova tekemään kaikenlaisia neulottuja käsitöitä ja muistaakseni näin tämän kirjan äidin kirjakerhon esitteessä, josta sitä tiesin toivoa. Kirja on äärimmäisen hyvä perusteos erilaisiin mallineuleisiin ja aionkin luultavasti ottaa siitä jotain vinkkiä seuraavaan työhön. Eilen alkoi nimittäin poltella mieltä ajatus kärjestä aloitetuista sukista, en ole ennen sellaisia nimittäin tehnyt. En halua kuitenkaan ihan yksinkertaisia sukkia tehdä ja kun tekniikka on kuitenkin uusi niin olisi mukavaa löytää mallineule, joka ei veisi liikaa energiaa itsessään. Kenties jokin palmikko voisi olla hyvä idea, mutta siitä sitten lisää kun kyseisen projektin saan puikoille.
Äidin luona oli myös maailman ihanimman värisiä tulppaaneita:
Ihastuin noihin todella kovin, sillä olen suuri tulppaanien ystävä. Paras hoito-ohje tulppaaneille on mielestäni laittaa ne heti kotiin tuodessa jääkylmään veteen, jossa on jääpaloja. Tulppaanit tykkäävät kylmästä ja vettä saa kyllä vastoin joitakin kuulemiani ohjeita laittaa runsaasti maljakkoon. Tulppaanit nimittäin saattavat imaista vähäisen veden hetkessä ja jos sitä ei huomaa, tulppaanit nuupahtavat ja niitä on hankala sitten enää elvyttää.
t
Tänään sain muuten taas oikein hemmottelua T:ltä, sinä aikana kun nukuin päviäunia, T kokkasi meille hienon aterian :
Kanaa pekonikääreessä, riisiä, jossa oli seassa hernemaissipaprikaa ,ja tomaattikurkkupaprika salaattia. Esillepano oli taas hieno mielestäni, T kun innostuu kokkaamaan niin hän tykkää kyllä sitten panostaa sekä itse ruokaan että esillepanoon. En kyllä tuota miestä vaihtaisi :)
Mutta nyt nauttimaan lauantai-illasta, nämä joskus lapsena askartelemani puput toivottavat iloista pääsiäistä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti