maanantai 11. marraskuuta 2013

Kirja ja lehti-inventaario

Viimeinkin saan aikaiseksi julkaista tämän postauksen neulonta-aiheisista kirjoista ja lehdistä, joita omistan. Kirjoja minulla ei hirveästi ole, mutta lehtiä taitaakin olla sitten sitäkin enemmän. Olen tilannut Novitan lehteä muutama vuosi sitten, välissä oli pieni tauko ja nyt taas olen tilaaja. Novitan lehdissä on se hyvä puoli, että malleihin käytettyjä lankoja saa melkeinpä mistä vaan, eikä tarvitse pähkäillä tiheyksien ym. kanssa hirveästi. Toisaalta sitten taas esimerkiksi kauneimmat käsityöt lehdissä on mielestäni nuorekkaampia ja hauskempia ideoita kuin Novitoissa, mutta malleja tosiaankin on vaikeampi toteuttaa koska yleensä juuri niissä käytettyjä lankoja ei löydy omista varastoista.

Aloitetaanpa siis vaikkapa lehdistä:


Novitan lehdet mahtuvat minulla vielä toistaiseksi kolmeen lehtikoteloon, en jaksanut ruveta kaikkia yksittäin kuvaamaan, mutta tuossa on noin vuosilta 2007-2009 novitoja, sekä nyt viimeisen 2 vuoden aikana ilmestyneet, muutama hajanumero on myöskin tuolta väliltä. 


Viimeisempiä hankintojani ovat olleet esimerkiksi nämä kaksi lehteä irtomyynnistä, tuo Novitan helpot käsityöt on kyllä ihan turha, aijon antaa sen jollekkin tutulle jos kelpaa. Mutta tuo kauneimpien käsitöiden sukat ja asusteet lehti on aivan ihana! Todella hauskoja ideoita siinä ja monta on toteuttamis listalla!


Joskus kesällä ostin suuri käsityö lehtiä pari numeroa, mutta yleensä nämä lehdet jäävät kauppaan hintansa vuoksi, eikä niissä useinkaan ole mitään pakko tehdä ohjeita.


Tässä taas on uusin Novita, sekä Novitan joululehti, molemmissa ihania toteuttamisen arvoisia ideoita, olin positiivisesti yllättynyt! Tuon Kauneimmat Joulun käsityöt lehden ostin ihan vain siksi että halusin ostaa jotain itseni piristykseksi ja ehkäpä sieltäkin täytyy jotain tehdä vielä ennen joulua. Modaa taas olen ostanut nyt irtonumeroina, sillä siinä on välillä ollut aina ihania ohjeita, jotka on vaan täytynyt saada talteen.


Ja lopuksi vielä kirjakokoelmani. Löytyy kolme amigurumi kirjaa, sillä nuo ötökät ovat vaan niin suloisia! Sitten tuossa isoäidinneliöt kirjassa on ihania muunnelmia isoäidinneliöistä ja mitä kaikkea niistä voikaan tehdä. Nuo palavirkkauskirjat olen ostanut sitä varten, että jos iskee innostus tehdä taas jokin tilkkuprojekti niin niistä voi sitten hakea inspiraatiota. Tuon virkkaa ja koukkua keittiöön.-kirjan ostin siksi että sen avulla voi opetella koukkuamaan ja haluan ehdottomasti vielä joskus oppia sen taidon. Ja tuolla oikealla alakulmassa on patalappuaja a´la carte kirja, siinä on todella suloisia virkattuja patalappuja ja ihania kuvioita, joita voi tehdä virkkaamalla. Patalappujen vuoksi en kyseistä kirjaa ostanutkaan, vaan siksi että siitä saa inspiraatiota virkkaustöihin.

Tässäpä melkein kaikki lehdet ja kirjat jotka omistan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Marraskuun Sny paketti

Keskiviikkoinen lupaamani inventaario postaus julkaistaankin huomenna, sillä tuli hieman aikatauluongelmia enkä ole vielä ehtinyt saada postausta täysin valmiiksi.

Sen sijaan ajattelin postata tänään marraskuun sny paketista. Olin tänään nimittäin aivan ihmeissäni kun käytiin T:n kanssa postilaatikolla hakemassa aamulehteä, lehden ja mainosten lisäksi laatikossa oli nimittäin Snyltäni paketti! Aika ihmeellistä että se on nyt viikonlopun aikana sinne ilmestynyt, sillä eilen aamulla se ei ainakaan siellä ollut!

No pakkohan paketti oli heti avata kun sen sain.. Ja sisältö oli aivan ihana taas!



Ylempänä on kuva paketista vielä avaamattomana ja alapuolella sitten sisältö. Paketista paljastui 3 kerää regian my first regia lankaa, watsa-kahvia, neljä tuikkua ( värit sopivat ihanasti yhteen edellisten tuikkujen kanssa), mittanauha (aina häviksissä), silmukanpidikkeitä, kerroslaskimia, silmukkamerkkejä, puikkomittari, purkkaa ja kirjanmerkki (?). Ihana tilpehööripaketti ja kahvi pääsee heti huomen aamulla testiin! Kerron sitten huomenna inventaariopostauksen yhteydessä että millaista oli :)

Noista langoista voisin tehdä sukat eräälle ihanalle pikkuprinsessalle :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Vihdoin ja viimein :)

Enpäs ole pitkään aikaan taas päivittänyt blogia, vaikka tarkoitus on ollut. En vaan ole saanut aikaiseksi avata läppäriä, sillä käytän lähinnä kännykällä nettiä.

Nyt on taas marraskuu ja pitänee alkaa taas miettimään SNY lahjoja, oma parini muisti minua tuossa hiljattain pienellä välimuistamisella:


Postissa tuli viime keskiviikkona kirje ja prymin villakampa, aijon tuota kampaa koittaa piakkoin yksiin nyppyyntyneisiin sukkiin..:) 

Lupasin SNY:lleni vielä inventaario postauksenkin lehdistä ja kirjoista, joita minulla on, mutta tuo postaus tulee julki todennäköisesti vasta keskiviikkona, sillä silloin minulla on vapaapäivä :) Viime aikoina minulla on ollut aika vähän vapaapäiviä keskellä viikkoa, joten viikonloppuisin kun on ollut vapaata, niin ollaan vaan T:n kanssa oleskeltu kotona ja nautittu hitaista viikonlopuista. Siksipä kai tämän blogin päivittäminenkin on vähän jäänyt..:( Mutta nyt lupaan ottaa itseäni taas niskasta kiinni..

Lisäksi mielenkiinto on suuntaunut tällä hetkellä painonpudotukseen, sain tuossa noin kuukausi sitten jonkin sisäisen herätyksen ja olen nyt yrittänyt syödä ja herkutella vähemmän sekä harrastaa vähän liikuntaa enemmän.. 

Keskiviikkona sitten inventaariopostausta ja sillä aikaa testaan tuon villakamman toimivutta..:)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

hengissä ollaan..:)

Tälläinen pikainen hengissä ollaan postaus tänään, piti tehdä oikein kunnon postaus jo tänään, mutta päivä menikin vähän turhan nopeaan ohi..:)

Huomenna luvassa kuulumisia, sekä SNY juttuja..