maanantai 4. marraskuuta 2013

Vihdoin ja viimein :)

Enpäs ole pitkään aikaan taas päivittänyt blogia, vaikka tarkoitus on ollut. En vaan ole saanut aikaiseksi avata läppäriä, sillä käytän lähinnä kännykällä nettiä.

Nyt on taas marraskuu ja pitänee alkaa taas miettimään SNY lahjoja, oma parini muisti minua tuossa hiljattain pienellä välimuistamisella:


Postissa tuli viime keskiviikkona kirje ja prymin villakampa, aijon tuota kampaa koittaa piakkoin yksiin nyppyyntyneisiin sukkiin..:) 

Lupasin SNY:lleni vielä inventaario postauksenkin lehdistä ja kirjoista, joita minulla on, mutta tuo postaus tulee julki todennäköisesti vasta keskiviikkona, sillä silloin minulla on vapaapäivä :) Viime aikoina minulla on ollut aika vähän vapaapäiviä keskellä viikkoa, joten viikonloppuisin kun on ollut vapaata, niin ollaan vaan T:n kanssa oleskeltu kotona ja nautittu hitaista viikonlopuista. Siksipä kai tämän blogin päivittäminenkin on vähän jäänyt..:( Mutta nyt lupaan ottaa itseäni taas niskasta kiinni..

Lisäksi mielenkiinto on suuntaunut tällä hetkellä painonpudotukseen, sain tuossa noin kuukausi sitten jonkin sisäisen herätyksen ja olen nyt yrittänyt syödä ja herkutella vähemmän sekä harrastaa vähän liikuntaa enemmän.. 

Keskiviikkona sitten inventaariopostausta ja sillä aikaa testaan tuon villakamman toimivutta..:)

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea, että välimuistaminen tuli perille ja että onnistuin ilahduttamaan sinua. Marraskuun paketti on jo lähes valmis. Otankin laihdutuksesi huomioon, kun kokoan paketti ja syön kaikki herkut itse. No ehkäpä minä keksin sinulle jotain vähäkalorista käsitöiden kyytipojaksi. Tsemppiä laihdutukseen!
    - Salainen neuleystäväsi, 8 -

    VastaaPoista
  2. Joo, taikka sitten voin lahjoa T:n tyytyväiseksi herkuilla että saa itse rauhassa istua ja neuloa..;)

    VastaaPoista
  3. Mukava yllätys.

    Tsemppiä painonpudotukseen!

    VastaaPoista